Viestittelin tuossa jonkun päivän yhden miehen kanssa. Kerroin, että mulla on lauantaina vapaata, joten voisi ihan hyvin vaikka nähdä. Kuittasi suunnitelman kuulostavan hyvältä, viikonlopun ohjelman varmistuvan "huomenna" - ja paria minuuttia myöhemmin poisti profiilinsa. Eli ehdin pelottaa toisen pois ennen ensimmäistäkään tapaamista. Melko hyvin, sanoisin.

Tänään tapasin kuitenkin sekä terapeutin että lääkärin. Tuplatreffit, siis! Sovittiin, että jätetään Fluanxol nyt pois, kun ei siitä ole vastaavaa hyötyä ollut, mennään hetki pelkällä Lyricalla. Lääkäri oli kyllä sitä mieltä, ettei tämä väsymys voi johtua Fluanxolista, kun on ollut kuitenkin niin pieni annos, mutta kohtahan se selviää.

(Tänään ei kyllä ole väsyttänyt iltapäivän jälkeen juuri yhtään, kun vedin melkein litran energiajuomaa. Hyi mua. Ja kun en normaalisti juo edes kahvia, niin kroppa reagoi kofeiiniin aina ihan kiitettävästi. Mitäköhän ajanviettotapoja sitä yöksi oikein keksisikään....)

Lisäksi joudun lääkäriin. Ihan oikealle, somaattisen puolen lääkäille. Psykiatri oli huolissaan sekä tuosta jatkuvasta allergisesta reaktiosta, että korkealla huitelevasta senkasta. Selitti, ettei mua oikein voi nyt lääkitä mitenkään, ennen kuin on saatu allergia kuriin. Joten täytyy varata sellainen semikiirellinen aika tk-puolelle, jos vaikka keksisivät jotain syytä johonkin. Ja päästäisiin lääkitsemään päätäkin vielä jossain vaiheessa.

Ronttikin kävi tänään. Vähän kuin treffit siis nekin! Ja lähes yhtä romanttisetkin kuin lääkärin kanssa. Pääsin sentään ruokkimaan miestä (uunilohta ja perunamuussia), joka on muuten kumma tarve sekin! Miksi tuntuu niin paljon mukavammalta laittaa ruokaa jollekin toiselle aikuiselle, kuin pelkästään lapsikatraalle? Tein jopa salaatin, vaikka yleensä vaan pilkon kurkkua tai porkkanaa lautaselle.