Edellinen lääke alkaa ilmeisesti poistua elimistöstä ja pää pikkuhiljaa selvitä. Uudeksi lääkekokeiluksi psykiatri laittoi Optipar 20mg -tabletit, ensin neljä päivää puolikkaalla annoksella ja sen jälkeen nosto tuohon kokonaiseen pilleriin. Tarvittaessa sitten nostetaan annostusta vielä lisää. Nyt on kolmas päivä meneillään, ja alkufiilikset on melkolailla samanlaiset kuin Cipralexinkin kanssa oli. Ahdistus on lisääntynyt (tosin enpä edellisen lääkkeen aikana tuntenut sen enempää ahdistusta kuin mitään muutakaan, pelkkää huminaa ja pyörrytystä vaan), ja migreenilääkettä on kulunut jo nyt enemmän kuin edellisen puolen vuoden aikana yhteensä.

Jos kuitenkin valittavana on jatkuva känninen ja kuumeinen olo, tai hieman ahdistusta, niin mielummin olen ahdistunut. Keväästä olen sentään jo kehittynyt mielikuvaharjoitusten tekemisessä, ja oppinut hillitsemään pahimpia paniikkeja. Parhaiten auttaa rauhallinen hengittely, ja vakuuttelu siitä että kyseessä on vaan tunne joka menee ohi, ja josta olen selvinnyt aiemminkin hengissä. (Suosittelen muuten Tony Dunderfeltin kirjaa "Irti tunnekoukuista", nopea lukea ja ymmärrettävästi kirjoitettu, auttoi ainakin itselläni ymmärtämään tiettyjä asioita.)

Suosikkini hengitysharjoituksista ovat helppoja ja yksinkertaisia. Saatan esimerkiksi hengittää valoa, jolloin kuvittelen itseni makaamaan rauhalliseen, lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan, usein mökkirantaan tai omalle takapihalle. Jokaisella sisäänhengityksellä saan keuhkoni täyteen valoa, ja jokaisen uloshengityksen mukana ulos tulee pimeyttä ja ahdistusta. Ensimmäiset uloshengitykset ovat usein ihan pilkkopimeitä, kunnes hiljalleen valo alkaa lisääntyä ahdistuksen vähetessä, ja lopulta uloshengityksetkin ovat ihan kirkkaita ja valoisia.

Toinen tehokas ajatusleikki on juurien kasvattaminen. Sen lisäksi, että työpisteelläni on teksti "You are not lost. You are here.", saatan siellä samaisella aurinkoisella takapihalla maata ja kuvitella tukevien juurien kasvavan selästäni syvälle maahan, ankkuroiden minut siihen paikkaan ja hetkeen jossa ei tarvitse panikoida. On tehokkaampaa yrittää kääntää mielikuva positiiviseen suuntaan, kuin taistella sitä kaikenvoittavaa ahdistusta vastaan. Toimii!

Ajatusleikkien lisäksi katselin taas Rantapallosta äkkilähtöjä päiväntasaajan tietämille. Voisin lähteä viikoksi ihan vaan makaamaan rannalle, täydellisen yksin. Ei lapsia, ei miehiä, ei naapureita eikä terapiaistuntoja. Ainoastaan merta, aurinkoa, palmuja ja hiekkaranta, sekä mahdollisesti joku "aivot narikkaan" -kirja. Ja joskus ehkä jotain hyvää ruokaa, muttei missään tapauksessa lasten aikataulun mukaisesti viittä kertaa päivässä. Kuuluisikohan jonkun matkan hintaan myös lapsiparkki. Kotimaassa.