...ensimmäiselle, joka tulee hakemaan ne pois. Ei tarvitse maksaa mitään, oikeastaan voin vaikka keittää kahvit siitä hyvästä että pääsen niistä eroon. Tuoretta pullaakin on!

Tämä on aina sama juttu. Isän luota tullessaan ovat joka kerta niin sekaisin, että hyppivät pitkin seiniä kuin sähikäiset. Ei auta, vaikka kuinka yrittää opastaa rauhallisiin hommiin, leikkimään eri huoneisiin tai vaikka itse tulisi peliin mukaan. Palapelinpalat lentelevät, kirjalla mätkitään vieruskaveria, huoneessa maltetaan olla ehkä puoli minuuttia ennen kuin taas aloitetaan paini...

Tiedän, että motorinen levottomuus on tapa purkaa energiaa ja osittain se myös auttaa keskittymään, mutta siinä vaiheessa kun lapsi ei pysty edes seisomaan paikallaan hyppimättä tasajalkaa, menee levottomuus jo liian pitkälle. Eikä siinä mitään, jos vaan oltaisiinkin levottomia, mutta kun erityiset hyppivät vauhdilla toistensa päälle, juoksevat ympäriinsä ja kamppailevat portaikossa, niin saa oikeasti pelätä että jotain sattuu.

Vanhempi erityinen taisi vetää tänään pohjat soolosuorituksellaan, juuri kun olin saanut muut hetkeksi rauhoittumaan. Ei halunnut koskea lattiaan, joten hyppäsi keittiöjakkaralta ruokapöydän tuolille, siitä pöydän yli vastapäiselle tuolille josta loikkasi olohuoneeseen nojatuolin selkänojan yli, rahilta sohvalle, sohvan selkänojaa pitkin toiselle nojatuolille... Ja vauhti oli sellainen, että ihme ettei halkaissut kalloaan. Tai kirjahyllyjen lasiovia. Tai ikkunoita.

Kovasti puhutaan lapsen edusta, kun saa tuntea molemmat vanhempansa ja käydä isin luona edes joskus. Vaan onko se oikeasti enää lapsen edun mukaista, jos isivierailua pitää jännittää viikko etukäteen. Ja sitten reagoida käyntiin seuraavan viikon kotiutumisen jälkeen ja testata, josko kodin säännöt olisivatkin muuttuneet ratkaisevasti sen vajaan vuorokauden aikana.

(Ja ei, en oikeasti ole antamassa lapsiani mihinkään, ei tarvitse tehdä lastensuojeluilmoitusta ja hälyttää poliiseja tutkimaan ihmiskauppaan. Joskus vaan tuntuu siltä, että elämä olisi niin paljon yksinkertaisempaa ilman jälkikasvua. Tai exiä. Tai naapureita. Tai oikeastaan ketään muita ihmisiä. Mutta onneksi tenavat ovat nyt jo nukkumassa, ja huomenna on jälleen parempi päivä.)