"Mä en tahdo mennä isille!" Tällä kertaa vuorossa oli nuorimman, sen erityisimmän tapauksen kannanotto kyläilyyn. Onneksi on vielä sen verran pieni, että saatoin kuitata tilanteen olankohautuksella: "Me ollaan sovittu, että te meette sinne, ja isi on jo tulossa hakemaan."

Vaikka ymmärtäähän sen. Lapset näkevät isäänsä niin harvoin, ettei heillä ole häneen mitään todellista suhdetta. Aiemmin nuoremmat lapset jopa luulivat, että "isi" on miehen nimi siinä kuin Kalle tai Pekka tai Jormakin.

Lasten isä on uusissa naimisissa. Vaimolla on pari lasta edellisesti liitostaan, ja nämä lapset asuvat heidän kanssaan. Kun minun lapseni menevät isin luokse kyläilemään, he nukkuvat näiden lasten sängyissä (paitsi ettei sänkyjä riitä kaikille, ja ainakin yksi lapsistani nukkuu patjalla lattialla) ja leikkivät heidän leluillaan - kuitenkaan koskaan "äitipuolensa" lapsia tapaamatta. Sillä "jos kaikki lapset olisivat saman katon alla samaan aikaan, niin heitä olisi jo liikaa". Kaikkien näiden vuosien aikana ovat lapset tainneet nähdä toisensa ohimennen kaksi tai enintään kolme kertaa.

Silloin kun Staran lapset alkoivat käydä meillä yökylässä ja viettää täällä viikonloppuja, järjestin heille kaapista oman hyllyn jossa säilyttää tavaroitaan ja vaihtovaatteitaan. Ostin heille tänne omat hammasharjat, laitoin kylppärin pyyhenaulakoihin nimilaput ja eteiseen oman ulkovaatekorin. Valitsivat itselleen mieluisat lakanat, jotka pedattiin vuodesohvaan, ja odottivat siellä aina valmiina. Halusin lapsilla olevan tunteen, että he ovat meille aina tervetulleita, ja tulevat paikkaan jossa heille on tilaa.

Olen aina ajatellut, ettei sillä ole mitään väliä, kenen pippelistä kukakin lapsi on alkunsa saanut, tai kuka hänet on synnyttänyt. Staran lapsille pyrin välittämään tätä samaa ajatusta: he olivat aivan yhtä tärkeitä perheenjäseniä kuin biologisetkin lapseni, samoine oikeuksine ja velvollisuuksineen. Heidän mielipiteitään arvostettiin, heidät otettiin mukaan jokapäiväisiin perhepalavereihin ja heitä kuunneltiin.

Omilla lapsillani ei isänsä luona ole mitään omaa, paitsi hammasharjat sinne ostin aikoinaan. He menevät täydellisesti kylään vieraiden ihmisten luo, kuljettavat mukanaan viikonlopun vaatteet ja tuovat mukanaan pyykkipussin tullessaan sunnuntaina kotiin. Viettävät isin luona pelkkää lomaa ja juhlaa - käyvät HopLopissa, syövät karkkia ja katsovat telkkaria. Vaikka tuollainen onkin varmasti välillä ihan mukavaa, niin välitän kuitenkin että lapset menisivät sinne mielummin, mikäli tapaamiset toteutuisivat säännöllisesti - ja mikäli isin asunto tuntuisi enemmän "omalta kodilta".