Sain vihdoin tänään lääkärini langanpäähän. Tosin tietysti vasta iltapäivällä, joten en enää ehtinyt apteekkiin, mutta nyt on e-resepti uusiin mielialalääkkeisiin odottamassa. Tarkoitus on huomenna aamusta, siinä palaverin ja terapian välissä, käydä hakemassa Sertralin Orion -nimisiä nappeja. Vahvuus on 50mg, ja ensimmäset 6pv mennään tuttuun tapaan puolikkaalla, kunnes viikon kuluttua annostus sitten nostetaan kokonaiseen tablettiin.

Sertralin on myös SSRI-lääke, kuten esimmäiseksi kokeiltu Cipralex, ja tämä allergiaa aiheuttanut Optipar. Molekyylirakenne on kuulemma erilainen, joten kyse ei kuitenkaan ole samasta lääkkeestä vaikka vaikutusmekanismiltaan toisiaan vastaavatkin. Näinpä saattaa vaikuttaa paremmin tai huonommin, tai aiheuttaa erilaisia sivuvaikutuksia tai olla aiheuttamatta niitä. Taitaa riippua taivaankappaleiden asennosta, siitä minkälaisessa muodostemassa korpit lentävät talon yli, sekä yksisarvisen lähettämien energiasateenkaarien kordinaateista.

Tämä lähes kahden viikon lääkkeettömyys kyllä näkyy. Ja kuuluu. Olen koko ajan niin ärtynyt ja ärsyyntynyt, etten siedä lapsilta(kaan) yhtään mitään. Tuntuu, että kihisen kiukkua, kuin olisin täynnä kissansähköä. Ja joku jos yhtään tökkäisee, niin sinkoan sähikäisenä pitkin seiniä. Ääni kohoaa turhan helposti, ja lapset ovat järkytyksekseen kuulleet jo kahdesti kuinka kiroan! Olen lipsauttanut suutani sekä sanan "perse" että "hemmetti".

Olen myös loputtoman uupunut. Väsyttää muttei varsinaisesti nukuta. Haluaisin vaan vetää peiton korville, ja unohtaa että ympäröivää maailmaa on olemassakaan. Meinaan itkeä vähän väliä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa (tiesittekö muuten, että on löydetty sellainen sammakkolaji, joka ei ilmeisesti muni ollenkaan? Kyllähän sille sitää jo pari kyyneltä tirauttaa!), ja olen taas laiminlyönyt yhteydenpitovelvollisuuksiani isovanhempiani kohtaan.

Toisaalta nyt olen saanut viettää pari viimeistä yötä ilman painajaisia. Ahdistus laittaa heräilemään, mutta enpähän sentään hikoile ja pyöri lakanoita märiksi. Myös seksihalut alkavat palailla! Onko sitten näin sinkkuilessa hyvä asia vai ei, en osaa sanoa. Mutta eipähän tarvitse turhautua siihen, kun ei runkatessakaan mikään tunnu miltään.

Odotan hieman kauhun sekaisella toiveikkuudella tätä neljättä (?) lääkekokeilua. Alan hiljalleen epäillä, että tulen jatkuvista lääkekokeiluista ja niiden äkillisten lopettamisten aiheuttamista vieroitusoireista vielä entistäkin hullummaksi, ovathan kuitenkin elimistölle vieraita kemiallisia yhdisteitä. Toivon, että joku sopiva lääke vielä löytyy, sellainen, joka helpottaa oloa ja auttaa palamaan takaisin normaalielämään, mutta juuri tällä hetkellä olo on melko turhaantunut. Tiedän, että tällä hetkellä tarvitse lääkitystä tukemaan terapiaa ja muita kuntoutusmuotoja. Mutta entä jos TAAS syön tuota pari kuukautta kunnes huomataan ettei olekaan hyvä, ja sama ruljanssi alkaa alusta?

Epäluuloistani huolimatta taidan ottaa kaiken ilon irti illasta ilman sivuvaikutuksia. Puhtaat lakanat ja uudet paristot jotka auttavat rentoutumaan, sekä yöuni ilman kauhukertomuksia. Aamulla on taas uutta sisua puida asioita, ja toivottavasti myös jaksamista kestää lääkityksen aloitus.