Onneksi se on ohi. Kolmeakymmentä maitolitraa, monta kertaa menetettyjä hermoja, ja useampaa koneellista kurapyykkiä myöhemmin voin vaan olla onnellinen siitä, että selvittiin lomasta hengissä.

Pyrin tarkoituksella pitämään lomaelämämme mahdollisimman tylsänä, tasaisena ja ilman suuria yllätyksiä. Maanantaina käytiin laskiaismäessä, mutta muuten oltiin ihan vaan kotona. Ja kun keli oli mitä oli, niin oli ehkä tarpeettomankin tylsää. Ja kuraista. Ja märkää. Hiihtoloma jolla olisi ollut käyttöä vesisuksille.

Mutta jo tuo maitojen määrä! Kävin tiistaina kaupassa, ja ostin 18 litraa maitoa. Edellisiä maitoja oli vielä muutama jäljellä, mutta lauantai-iltana kaikki olivat jo lopussa. Mistäköhän saisi hommattua takapihalle oman lehmän? Ja kun muutenkin taas laittoi viisi kertaa päivässä ruokaa, ja oli 24/7 kiinni kolmikossa, niin olin kyllä ansainnut tänään parin tunnin oman hetken.

Paitsi että kulutin sen käymällä kaupassa - hakemassa lisää maitoa. Ja selkäni kanssa raahauduin myös terveyskeskukseen, ilmoittauduin päivystykseen ja otin vuoronumeron - ja kolmea minuttia myöhemmin oli ahdistus kasvanut jo sellaiseksi, etten voinut kuvitellakaan jonottamaan jäämistä. Joten tulin kotiin makaamaan lattialla ja popsimaan särkylääkeitä.

Huomasin myös osaavani asian, jota en ennen ollut kokeillutkaan. Lattialla maatessani pystyin hyvin katsomaan True Bloodia (joka on etääntynyt kirjasarjasta jo niin kauas etten jaksa enää edes ärsyyntyä) ja syömään jäätelöä suoraan purkista. Lasten ollessa kotona en ollut päässyt edes ei-niin-salaisen paheeni pariin, mytta nyt olin kyllä litrani ansainnut. Vaikka sitten lattialla selälläni maaten.