Noiden erityislasten kanssa eläessä ei ainakaan tule vapaa-ajanvietto-ongelmia, saati sitten käy aika pitkäksi. Joka päivä joku keksii jotain päätöntä, tai muuten vaan enemmän tai vähemmän älytöntä. Tämä päivä oli taas sellainen, joka sai vakavasti toivomaan jälkiabortin mahdollisuutta.

Esikoinen, Tavis, menee viikottain bussilla harrastukseen suoraan koulusta. Odotusaikaa tulee jonkin verran, mutta ollaan sovittu että voi mennä kirjastoon kun on ihan lähellä, tai vaikka seurakunnan askartelukerhoon. Treenit kestävät neljästä viiteen, ja kun viideltä mentiin hakemaan, ei tyttöä näkynyt missään. Ja valmentaja kertoi, ettei lasta ole näkynyt ollenkaan.

Sydän kurkussa suoritetun soittelukierroksen jälkeen selvisi, että olivat kaverin kanssa seikkailleet pitkin kyliä, ja unohtaneet ajan kulun. Eikä tuon kaverin ollut edes lupaa lähteä mukaan, ja Tavis oli jälleen ohjeistuksen vastaisesti maksanut  omalla matkakortillaan kaverinkin bussimatkan. Ja tietäähän sen kuka nekin lataukset maksaa.

Lapsi onneksi löytyi, mutta hieman ylimääräisiä sydämentykytyksiä sai aikaiseksi. Jos ei halua harrastaa, niin olkoon harrastamatta, mutta sitten ei bussilla kyllä lähdetä isolle kirkolle hengailemaan muuten vaan. Hitto jos pitää tuotakin tenavaa alkaa kytätä koko ajan perässä kulkien, ihan kuin kaksi erityisen vahdittavaa ei riittäisi! Viime yönä jouduin hakemaan häneltä puhelimenkin pois sängystä klo 23, enkä jaksa uskoa että tämä tilanne tästä murkkuuiän edetessä ainakaan helpottaa...

Keskimmäinen oli kekseliäänä kaverina leikannut matematiikan kirjastaan sivunumerot pois. Jokaisesta sivun alanurkasta siis silpunnut sellaiset neliskanttiset palat, sentin kanttiinsa. Joten jäi koulun jälkeen sivunumeroimaan kirjansa uusiksi. Muutenkin oli ollut levoton päivä, asia josta en tietenkään saa syyttää isiviikonloppua.

Kuopus pisti parastaan, kun lapsiperheiden kotipalvelun ihminen kävi tutustumiskäynnillä. Aletaan vihdoin saada sieltä apua pari tuntia viikossa, mutta tietysti piti kaikki temput näyttää. Kävi varastamassa juustoa jääkaapista ja söi sitä pöydän alla, puri veljeä varpaasta, sekä levitti ja silppusi kaikki Lego-ohjevihkoset - joita ei ollut sitten ihan vähää.

Ehkä tässä ollaan vaan loman tarpeessa vähän kaikki. Paitsi allekirjoittanut, joka joutuu koko_helvetin_viikon olemaan kolmikon kanssa kotona. Olisi kiva käydä jossain, mutta sekä rahat reissaamiseen, että lisäkäsipari puuttuvat. Ennakkoon ostetuilla sarjalipuilla voisi mennä vaikka uimaan, mutta edelleen puuttuvat ne apukädet - ja lomaviikolla uimahallissa on kuitenkin niin paljon ihmisiä että iskee kakofoninen ahdistus.

Mutta olisiko se liikaa vaadittu, että edes joskus, edes yhtenä päivänä tässä elämässä asiat sujuisivat niin kuin hieman järkevämmissä elokuvissa? Tämä nykyinen leffa kun tuntuu olevan lähinnä ö-luokan draamakomediaa. Joten jos joku pystyy asioihin vähän vaikuttamaan, niin saisinko sellaisen yhden tylsän päivän, kiitos?