Ensimmäinen päivä ilman Fluanxolia. Ihan kuin tuntuisi siltä, etten ole aivan niin väsynyt kuin lääkkeiden aikana. Kummempia vieroitusoireita ei ainakaan vielä ole - lopetin kerralla kun kerta annos oli niin pieni muutenkin, ettei sitä maksanut vaivaa alkaa puolitella. Ajattelin, että otan sitten pienen annoksen, jos alkaa mennä mahdottomaksi olo.

Nyt siis menee ainoastaan Lyrica 25mg / vrk, sekä migreeninestolääkkeenä Atacand ja tietysti toistaiseksi myös antihistamiini. Psykiatri meinasi, että niin kauan kuin ei tiedetä mille olen allerginen, ei uutta lääkitystä voida aloittaa. Ei kuulemma aivata yhtään anafylaktista shokkia enää tähän.

Sain somaaattisen puolen lääkärille ajan maanantaiaamuksi. Ja vieläpä ylilääkärille, joten kait nyt sitten pääsen parhaaseen mahdolliseen hoitoon! Luultavasti ihan käytännöön vuoksi kuitenkin, nimittäin eipä tuo tk-puoli mitään viisastenkiveä keksi yhdellä käynnillä kuitenkaan, vaan joutuvat laittamaan semikiireellisellä lähetteellä eteenpäin allergiasairaalaan tai johonkin tutkimuksiin muutoin, ja siihen luultavasti olisi tarvittu ylilääkärin suostumus.

Saattaa myös olla, että mulla sittenkin on treffit lauantaina! Saas nähdä, kuinka asiat etenee...