Ilman avioeroa olisin kohta velaton omistusasuja. Hurja ajatus! Mutta tajusin siis juuri, että oikeasti oltaisiin lasten isän kanssa kohta maksettu talo pankille kokonaisuudessaan. Siis edellyttäen toki, ettei oltaisi toteutettu sitä ajatusta isommasta talosta, tai hankittu kolmatta lasta tai....

Tällä hetkellä velkaa on kyllä, ja silti asutaan vuokralla. Kummallista ajatella, kuinka paljon elämä onkaan muuttunut kymmenessä vuodessa. Enkä olisi ihan heti uskonut, että oikeasti löytäisin itseni tästä tilanteessta missä nykyään elän. Ja olisin vielä kaikenlisäksi varsin tyytyväinen elämääni.

Viime vuosina on tullut harvemmin enää ehkäiltyä ja jossiteltua. Olisihan elämä tietysti taloudelisestikin helpompaa, jos saman katon alla eläisi kaksi tienaavaa aikuista, mutta kuitenkin. Enää en kuitenkaan mieti, oliko avioero järkevä ratkaisu vai ei - taloudellisestihan se oli katastrofi, mutta väitän että jos olisin siihen suhteeseen jäänyt, ei mielenterveydestäni olisi tätäkään vähää jäljellä. Saati sitten, kuinka pahasti lapset mahtaisivatkaan oireilla!

Joskus sanoin, että voisin hyvin alkaa edustusvaimoksi. Harmi vaan, etten taida enää olla kovin edustava, enkä halua lapsilleni antaa mallia sellaista suhteesta. Jos suhteessa olisi molemminpuolista kunnioitusta, niin oppisiko sitä elämään ilman tajunnanräjäyttävää intohimoa?

Tietty se käy aina välillä mielessä, että jos sittenkin alkaisi vaan laskelmoivaksi nartuksi. Staran kanssa siihen oli jo hyvä sauma, kun lupasi elättää meidän koko porukkamme, ja että saisin omaisuudesta puolet ja vaikka mitä. Ainoana ehtona oli muuttaa nopealla aikataululla hänen luokseen, mennä kihloihin ja ehkä hankkia se vauvakin vielä.

Toisaalta harmittaa, etten tuota tuollut tehneeksi. Sillä mitä enemmän aikaa tuosta suhteesta kuluu, sitä varmempi olen että jätti mut juuri siksi kun en lähtenyt hänen unelmiinsa riittävän nopeasti ja riittävän pää edellä mukaan. Mietin, olisiko sittenkin ollut parempi ottaa riski, kuin jäädä taas yksin. Toisaalta olen onnellinen etten niin tehnyt, sillä onhan yksinkin ihan hyvä olla. Mutta ihan kuin jotain kaipaisi silti. Ja ei, se ei ole se raha, vaikken lottovoitosta kieltäytyisikään.