Mies numero kolme on pommittanut viesteillä. Haluaisi kovasti tavata, mutta yhteistä aikaa ei tunnu edelleenkään löytyvän. Mulle kävisi torstai-ilta, joka ei hänelle taas onnistu.

Mies ehdotti, että jospa tulisi tänään tai huomenna illalla käymään ja jäisi sitten yöksi, mutta hieman arveluttaa. Jotenkin tuollainen yli-innokas ja epäluotettavaksi osoittautunut ihminen ei ole juuri se, jonka haluaisin kutsua ensitreffeille kotiini lasten nukahdettua. Eikä siinä jos oikeasti tulisi vaan käymän teellä, mutta jos  suunnittelee yöksi jäämistä ennen ensimmäistäkään tapaamista vain muutaman viestin perusteella, niin... Ehkä on kuitenkin parempi löytää se yhteinen aika julkisella paikalla tapaamiselle, tai sitten vaan jättää tapaamatta.

Päivällä esiintynyt valoilmiö suorastaan pakotti työntämään sormet multaan. Nyt on osa pensasaidasta leikattu alas ja huomenna jatkuu. Mukavaa puuhastelua, jota voi tehdä pikkuhiljaa silloin kun siltä tuntuu - tai tiettyyn rajaan asti jättää vaikka tekemättä. Huominen on muutenkin poikkeuksellinen päivä tällä viikolla; ei ensimmäistäkään terapiaa, palaveria tai lääkärikäyntiä! Taidan nostaa tuolinpehmusteet jo parvekkeelle ja kääntää nenän kaikessa rauhassa kohti aurinkoa <3

Tämä ja eilinen päivä on menneet lääkäreissä ravaamiseen. Eilen tapasin kutinan vuoksi somaattisen puolen tk-ylilääkärin, joka passitti jatkolabroihin sekä ylävatsaultraan. Epäili, että vaikka maksa-arvot ovat kohdallaan, saattaisi jalkapohjien ja kämmenten syyhyämiseen löytyä syy sieltä.

Labrahoitaja oli sellainen vanhempi rouva. Kovin mukava kyllä, mutta jotenkin onnistui tökkäämään neulan niin ettei saanut pisaraakaan verta putkiloon. Ja mulla on sentään sellaiset suonet, joista moni narkkari olisi kateellinen. Hetken aikaa siinä ihmetteli ja paineli sormella, kunnes tajusi, että sehän tekee mutkan se verisuoni! Joten sitten alkoi neulan kääntely nahan alla.

Putkilot saatiin lopulta täyteen, ja pistokohtaa reilusti painamalla sain enimmän mustelmantulon estettyä. Tulokset tulevat reilussa viikossa, ja silloin lääkärille taas soittoaika. Mutta enpä muista, että ikinä olisi kyynärtaive ollut näin kipeänä tavallisen näytteenoton jälkeen!

Tänään kävin sairaalan puolella ultrassa. Vartin aikaan käytettiin puoli tuntia, ja sisuskaluja ultrattiin ihan huolella. Maksassa ei kuitenkaan ilmeisesti näkynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa, eikä poistetun sappirakon jäljiltäkään löytynyt mitään ihmeellistä vaikka erikoislääkärikin kävi ihmettelemässä.

Lääkerintamalla ei mitään uutta. Lopetin Fluanxolin kohta viikko sitten, ja olen kyllä selvästi pirteämpi ilman kyseistä lääkettä! Vaikka lääkäri meinasikin, ettei noin pieni annos voi vielä vaikuttaa, niin vaikutti se näköjään silti. Yöunetkin palautuneet siihen normaaliin, eikä päikkäreitä ole enää pakko ottaa 12 tunnin yöunien päälle. Toisaalta myös pinna on ollut varsinkin eilen aika tiukalla, mutta johtuuko lääkkeettömyydestä vai onko muutenvaan ollut ärtynyt päivä, sitä en osaa sanoa. Nyt siis päällä pelkästään Lyrica.

Eilisen kevätpäivän kunniaksi avattiin pyöräilykausi. Kahdelle lapsista pitää ostaa uudet fillarit, keskimmäinen menee vielä viimesyksyisellä. Tänään on tullut fillaroitua yhteensä 7km, noin niinkuin lämmittelyksi, ja voi elämä tätä takapuolikipua! Olen kyllä niin rapakunnossa ettei ole tosikaan! Nyt kun vielä löytyisi jostain se perseellepotkija, joka saisi läskit liikkumaan, niin hyvä olisi..

Lääkeen vaikutuksen lakkaamisen huomaa - jos Fluanxolin aikana ei käsissä ollut niin paljoa voimaa että olisin pystynyt edes kuorimaan pussillista perunoita muussia varten, niin nyt pyörälenkki ei tehnyt edes tiukkaa. Se raivostuttava voimattomuuden ja uupumuksen tunne on poissa. Joten jos pitää valita väsynyt ja uupunut olo, tai normaalisti energiaa ja hieman tiukempi pinna, niin en valitse ainakaan väsymystä.

Yritin lähes epätoivoisesti järkätä treffejä lauantaiksi. Ensimmäinen mies oli se, joka alkuviikosta kertoi tietävänsä "huomenna" viikonlopun lastenhoidosta. Toisen miehen kanssa viestiteltiin, ja kertoi lauantain aikataulun varmistuvan hieman myöhemmin, ja lupasi siitä ilmoitella.

No, tästä ensimmäisestä ei ikinä kuulunut sen jälkeen mitään. Toinen laittoi viestiä sunnuntaina, että "jäi sitten ne tärskyt sopimatta, mutta jos nähtäisiin tänään?" Ei nähtäisi, lapset tulivat kotiin jo kymmeneltä ja seuraava lapsivapaa on näillä näkymin toukokuussa. Sain perään selityksiä, että kaveria ei voinut jättää yksin ja vaikka mitä. Vastasin, ettei toki voinutkaan, mutta se mitä olisi voinut tehdä, niin olisi voinut ilmoittaa asiasta myös mulle. No, se taisi jäädä siihen se juttu, vaikka anteeksipyynnön sainkin.

Kolmas mies oli lauantaina innoissaan tulossa tapaamaan vielä samana, kunnes ilmoitti ettei tulekaan. Meinasi, että jos sitten sunnuntaina ja asia oli jo sovittu: iltateetä kunhan lapset nukahtavat. Kunnes laittoi viestin, ettei sittenkään taida tulla. No, ei ole pakko.

Vietin siis lapsettoman lauantai-illan parhaassa seurassa. Vuokrasin uuden Nälkäpelin, hain kiinalaista ja löhösin sohvalla syöden jäätelöä suoraan paketista. Nukkumaan menin jo ennen puolta yötä, ja heräsin aamulla hyvissä ajoin ottamaan lapset vastaan isän luota.

Neljäs mies otti yhteyttä sunnuntai-iltana. Vaihdettiin pari viestiä, ja halusi tavata. Sovittiin tapaaminen samoin kuin kolmannen kanssa olin jo suunnitellut, ja ihme kyllä tämä mies ilmestyikin paikalle. Ei mitään suurta intohimon roihahdusta kyllä, mutta toista tuntia kuitenkin saatiin kulumaan kaikessa rauhassa jutustelemalla. Hieman kyllä epäilyttää - meillä on ikäeroa lähes 20 vuotta, ja hänellä on 8 vuotta itseäni nuorempi lapsi... Jaksaako tuollainne huru-ukko enää lapsiperhearkea?

Tosin taitaa olla turha sitä miettiä, eipä ole miehestä mitään kuulunut enää jälkeenpäin. Lähtiessään halasi kyllä vähän turhankin pitkään ja tiukasti, mutta ehkä järkiintyi päästessään kotiin. Sen verran kuitenkin ajattelen, että jos on kiinnostunut edelleen ja haluaa tavata toistekin, niin ottakoon itse yhteyttä. Itse en ala yhdenkään miehen perässä juosta enää näillä kokemuksilla.

Kolmas mies palasi asiaan nyt illalla, olisi ollut tänään kovasti tulossa käymään - niin kuin siis jo parina iltana aikaisemminkin. Kehtasi vielä vonkua, että "halia olisin kaivannut...." No hitto, en mä nyt ole kenellekään mitään haleja luvannut alkaa jaella, varsinkaan jos sama kaveri on tehnyt jo kahdet oharit!

Toisaalta olisi varmaan ihan kiva tavatakin. Mutta enpä tiedä, jotenkin meni maku tuohon tyyppiin. Jos jotain inhoan, niin sitä kun sählätään ja tehdään asiat vaikeksi, eikä pidetä sovitusta kiinni. Toki muutoksia saattaa aina tulla, mutta jos selitys on luokkaa "en mä taidakaan tänään", niin unohtakoon koko jutun.

Ensimmäinen päivä ilman Fluanxolia. Ihan kuin tuntuisi siltä, etten ole aivan niin väsynyt kuin lääkkeiden aikana. Kummempia vieroitusoireita ei ainakaan vielä ole - lopetin kerralla kun kerta annos oli niin pieni muutenkin, ettei sitä maksanut vaivaa alkaa puolitella. Ajattelin, että otan sitten pienen annoksen, jos alkaa mennä mahdottomaksi olo.

Nyt siis menee ainoastaan Lyrica 25mg / vrk, sekä migreeninestolääkkeenä Atacand ja tietysti toistaiseksi myös antihistamiini. Psykiatri meinasi, että niin kauan kuin ei tiedetä mille olen allerginen, ei uutta lääkitystä voida aloittaa. Ei kuulemma aivata yhtään anafylaktista shokkia enää tähän.

Sain somaaattisen puolen lääkärille ajan maanantaiaamuksi. Ja vieläpä ylilääkärille, joten kait nyt sitten pääsen parhaaseen mahdolliseen hoitoon! Luultavasti ihan käytännöön vuoksi kuitenkin, nimittäin eipä tuo tk-puoli mitään viisastenkiveä keksi yhdellä käynnillä kuitenkaan, vaan joutuvat laittamaan semikiireellisellä lähetteellä eteenpäin allergiasairaalaan tai johonkin tutkimuksiin muutoin, ja siihen luultavasti olisi tarvittu ylilääkärin suostumus.

Saattaa myös olla, että mulla sittenkin on treffit lauantaina! Saas nähdä, kuinka asiat etenee...

Viestittelin tuossa jonkun päivän yhden miehen kanssa. Kerroin, että mulla on lauantaina vapaata, joten voisi ihan hyvin vaikka nähdä. Kuittasi suunnitelman kuulostavan hyvältä, viikonlopun ohjelman varmistuvan "huomenna" - ja paria minuuttia myöhemmin poisti profiilinsa. Eli ehdin pelottaa toisen pois ennen ensimmäistäkään tapaamista. Melko hyvin, sanoisin.

Tänään tapasin kuitenkin sekä terapeutin että lääkärin. Tuplatreffit, siis! Sovittiin, että jätetään Fluanxol nyt pois, kun ei siitä ole vastaavaa hyötyä ollut, mennään hetki pelkällä Lyricalla. Lääkäri oli kyllä sitä mieltä, ettei tämä väsymys voi johtua Fluanxolista, kun on ollut kuitenkin niin pieni annos, mutta kohtahan se selviää.

(Tänään ei kyllä ole väsyttänyt iltapäivän jälkeen juuri yhtään, kun vedin melkein litran energiajuomaa. Hyi mua. Ja kun en normaalisti juo edes kahvia, niin kroppa reagoi kofeiiniin aina ihan kiitettävästi. Mitäköhän ajanviettotapoja sitä yöksi oikein keksisikään....)

Lisäksi joudun lääkäriin. Ihan oikealle, somaattisen puolen lääkäille. Psykiatri oli huolissaan sekä tuosta jatkuvasta allergisesta reaktiosta, että korkealla huitelevasta senkasta. Selitti, ettei mua oikein voi nyt lääkitä mitenkään, ennen kuin on saatu allergia kuriin. Joten täytyy varata sellainen semikiirellinen aika tk-puolelle, jos vaikka keksisivät jotain syytä johonkin. Ja päästäisiin lääkitsemään päätäkin vielä jossain vaiheessa.

Ronttikin kävi tänään. Vähän kuin treffit siis nekin! Ja lähes yhtä romanttisetkin kuin lääkärin kanssa. Pääsin sentään ruokkimaan miestä (uunilohta ja perunamuussia), joka on muuten kumma tarve sekin! Miksi tuntuu niin paljon mukavammalta laittaa ruokaa jollekin toiselle aikuiselle, kuin pelkästään lapsikatraalle? Tein jopa salaatin, vaikka yleensä vaan pilkon kurkkua tai porkkanaa lautaselle.