Sopivan mielialaläkkeen metsästäminen se sitten on rattoisaa ja jännittävää puuhaa! Ikinä ei voi tietää, kuinka aine sattuu juuri omalla kohdalla vaikuttamaan, vai vaikuttaako kenties mitenkään. Tutkimustiedon valossa lääkkeiden ja terapiakäyntien sopivalla yhdistelmällä päästään parhaisiin tuloksiin, ja oman psykiatrini mielestä vointini on kuitenkin sellainen että luultavasti lääkityksestä hyötyisin. Mutta mutta...

Sain keväällä Cipralex-reseptin. Ensin 5mg päivässä, sitten 10mg... Parissa viikossa ahdistus paheni lähes sietämättömäksi, mutta olo onneksi tasaantui kun elimistö tottui lääkkeeseen. Hyötyäkin alkoi näkyä: itkuisuus väheni, mieliala parani, sain jo hieman syötyä ja jopa pidettyä ruoan sisällä! Kesällä voin oikeastaan jo melko hyvin, osasin taas hymyillä, tein deittiprofiilin ja kävin jopa treffeillä! Nautimme lasten kanssa auringosta, pitkästä kesälomasta, uimarannoista, jäätelöstä, ja siitä kun saimme ihan vaan olla kotona - sekä tietysti niistä lastensuojelun huimista tukitoimista, jotka ehdottomasti ansaitsevat oman postauksensa jossain vaiheessa myöhemmin.

Oli tuossa lääkityksessä myös huonot puolensa. Jo ennestäänkin vauhdikkaat uneni saivat lisää kierroksia, niin että tunsin välillä aamuisin olevani aivan hengästynyt touhuttuani koko yön. Ruokahalu palasi ja kevään aikana lähteneet 20 kg alkoivat hiippailla takaisin. Ja entäs sitten se kadonneiden orgasmien metsätys! En tiedä kovin montaa niin ärsyttävää tunnetta, kuin että panettaa aivan hillittömästi mutta ei vaan laukea, ei sitten millään. Ja panetuskin alkoi jäädä melkoisen harvinaiseksi tunteeksi.

Syksyä kohden huomasin, että valon väheneminen valitettavasti aurinkoenergialla käyvään kesälapseen vaikuttaa juuri niin kuin voi kuvitella. Lääkitys ei enää tarjonnut toivottua vastetta, ja annostus nostettiin puolitoistakertaiseksi, ollen siis 15mg. Harmittavasti sivuvaikutukset kasvoivat potenssiin ilman, että hyödyt olisivat lisääntyneet, joten lääkitys päätettiin vaihtaa.

Seuraavaksi kokeiluvuoroon pääsi Voxra, 150mg. Lääkkeiden vaihtopäivä oli jotain jäätävän kamalaa, muutamaan päivään en voinut olla hetkeäkään paikoillani ja keskittymiskyky oli aivan hukassa. Saatoin hyppiä kesken ruokailun viikkaamaan pyykkejä, tai lähteä järjestelemään kirjahyllyjä lakanoiden mankeloinnin välissä. Pesin ikkunat, verhot, saunan, vessat ja seinät, hoidin kukat, imuroin kaiken kattolistoja ja sälekaihtimia myöten, puhdistin sitruunahapolla niin tiski- kuin pyykinpesukoneenkin, leivoin kuusi pellillistä korvapuusteja... Ilmeisesti siis pyrin hallitsemaan sisäistä kaaostani järjestelemällä ulkoisia puitteita.

Hiljalleen olo alkoi onneksi tasaantua (edes tällaisessa sataneliöisessä kämpässä ei riitä siivottavaa loputtomiin vaikka lapset tekevätkin parhaansa aiheuttaakseen sotkua!), mutta valitettavasti myös turtua. Lääke sai aikaan heti ensimmäisinä päivinä harvinaisen tyhmän olon, jos en kyllä ilman lääkkeitäkään tunne itseäni järin fiksuksi. Parin päivän jälkeen tunsin jo olevani umpijurrissa, tai ehkä korkeassa kuumeessa. Ajatus pätki, pyörrytti, tavarat ei pysyneet käsissä ja pinna oli vielä tavallistakin tiukemmalla. Öisin en saanut nukuttua kunnolla, ja jos nukuin, niin heräsin keskeltä hikilammikkoa. Kun viikon kohdalla alkoi jo tosissaan pelottaa ajatus autolla ajamisesta, oli syytä soittaa polille ja kysäistä lääkärin mielipidettä.

Psykiatrini meinasi pudota tuolilta kuullessaan sivuvaikutuksista. Kertoi, ettei ole ikinä kenelläkään tavannut näin pahoja oireita, vaikka jotain huimausta saattaa ihan yleisesti esiintyäkin. No, ainahan me on tiedetty, että olen erityislaatuinen tapaus! Antoi vaihtoehdoiksi joko jatkaa lääkitystä vielä jonkun aikaa, ja odottaa jos sivuvaikutukset helpottaisivat, tai jos tuntuu täysin kestämättömältä, niin lopettaa kokonaan ja katsoa mitä tapahtuu. Montaa kertaa ei tarvinnut miettiä, vaan loput pillerit saivat jäädä purkin pohjalle.

Nyt "lääkkeetöntä elämää" on takana muutama päivä, ja ilmeisesti aine alkaa poistua elimistöstä. Viime yönä jopa nukuin lähestulkoon kunnolla, enkä ole meinannut menettää tajuntaani tänään kait kertaakaan. Huomenna vuorossa käynti polilla ja myös lääkärin tapaaminen, mikä lie sitten seuraava vaihtoehto. Mielialasta valitettavasti huomaa, että lääkitys saattaisi edelleen olla ihan tarpeen, ettei tilanne ajautuisi siihen samaan kuin mitä vointi oli kevättalvella.