Aiemmin on tullut purnattua sitä, kuinka vaikeiksi jotkut yksinkertaisetkin asiat on menneet. Toisaalta ratkaisukeskeisenä ihmisenä olen myös pyrkinyt löytämään niitä keinoja, joilla arkielämää saisi helpotettua. Jotkut jutut ovat päässeet ihan käytäntöönkin asti, joten tässäpä niitä.

Listat. Rakastan listoja. Saatan kirjata, mitä kaikkea pitäisi tehdä - ja viivata sen jälkeen yli kaikki ne, joita ei oikeasti ole pakko tehdä. Sen jälkeen listalta löytyvät suunnilleen ainoastaan kohdat "ruoki lapset", "maksa laskut" ja "muista terapiat".

Ruoka. Olen aina tehnyt kaikki ruoat itse, enkä ole kokenut sitä mitenkään rasittavaksi. Keittiössä puuhailu on varsin mukavaa, lähes terapeuttista! Ainoa eines, jota meillä syödään, on maksalaatikko muutaman kerran vuodessa. Kaupasta ei osteta pehmeää leipää ollenkaan, eikä yksikään lapsista ole syönyt ensimmäistäkään purkkia valmissosetta.

Hieman olen helpottanut ruoanlaittorumbaakin, joten nykyään mennään helposti "makaronia ja jauhelihaa" -linjalla - niistä saa askarreltua vaikka minkälaisia variaatioita! Ja olenpa jopa joskus vienyt lapset Heseen tai tilannut pizzat. Sämpylöiden pyörittelyn sijaan saatan tehdä vaikkapa rieskoja tai teeleipiä - taikka esimerkiksi pataleipää, joka on ehkä maailman helpoin tapa leipoa. Ja olen päättänyt, etten pode siitä huonoa omatuntoa, tärkeintä että lapsilla on kuitenkn ruokaa edessään sen viisi kertaa päivässä.

Siivous. Meillä ei enää imuroida joka päivä. Eikä edes joka toinen. Alakerta ehkä pari kertaa viikossa, kun ulkoa tulee kuitenkin hiekkaa, eikä ole koiraa joka putsaisi ruoanjämät keittiön pöydän alta. Yläkerran imuroinniksi riittää toistaiseksi kerta viikossa, enkä ole jaksanut edes rutkuttaa joka ilta lattialla lainehtivista Legoista. Vessat pesen nykyään silloin kun siltä tuntuu, ehkä pari kertaa viikossa, mutten vaadi itseltäni mitään tarkkaa jynssäämistä, perussiisteys riittää. Lisäksi olen ehkä maailman laiskin pölyjenpyyhkijä, mutta armahdan itseäni siinäkin. Onneksi lähes kaikki kirjat ovat lasiovien takana, eikä ylimääräistä tilpehööriä ole kertynyt hyllyihin.

Kukat. Päätin, etteivät ne ole ollenkaan pakollisia, joten raivasin biojätteeseen suurimman osan. Jätin ainoastaan alakertaan sellaiset kukat, jotka eivät pahastu vaikka ne unohtaisi kastella, sekä ne jotka ovat keittiön ikkunalaudalla, ja joille voi näppärästi kaataa vettä ohimennessään. Ilman, että tarvitsee kiivetä mihinkään tai kuljettaa kannua ympäri kämppää.

Kauppareissut. Inhoan shoppailua, en ymmärrä miksi kukaan lähtee viettämään aikaansa johonkin kauppakeskukseen! Poden astetta vakavampaa sovituskoppiallergiaa, ja nyt vielä ahdistuksen tultua kuvioihin olen välttänyt viimeiseen asti kaikenlaisia ruuhkia. Olenkin siis ulkoistanut esimerkiksi lasten vaatehankinnat shoppailusta nauttivalle äidilleni - isken käteen listan, mitä kaikkia tarvitsee, annen rahaa sen mukaan mikä on budjetti, ja yleensä vielä tuuppaan mukaan sen lapsen jolle hankintoja pitää tehdä. Voin olla päivän kotona ilman ostosstressiä, ja illalla saan yhden laatuajasta nauttineen erinomaisen tyytyväisen tenavan, sekä useamman kassillisen vaatteita jotka lapsi on itselleen valinnut.

Pahimman ahdistuksen aikaan ulkoistin myös ruokaostokset, kun en yksinkertaisesti pystynyt menemään kauppaan. Nykyään teen kerran viikossa ruokakauppaan täsmäiskun, jolla haen listan kanssa kaikki raaka-aineet mitä tarvitaan. Ja mielellään vielä sellaiseen aikaan, jolloin pääsen liikkumaan ilman lapsia ja jolloin kaupoissa on mahdollisimman vähän muita ihmisiä. Arkiaamut ja aamupäivät ovat aika hyviä tähän tarkoitukseen.

Telkkari. Hyi minua. Normaalisti meillä ei ole katsottu televisioita kuin ehkä pari tuntia viikossa, arkipäivisin ei ollenkaan ja viikonloppuisin ehkä joku leffa. Ja välillä on mennyt useampi viikko, ettei televisio ole edes auennut. Mutta nyt on tälläkin viikolla katsottu jo kolmena päivänä pikkukakkonen, ja onpa tainnut mennä pari vuokraelokuvaakin. Itse olen torkkunut tyytyväisenä päiväunia sillä aikaa, ruudun toimiessa lapsenvahtina.