Seuraavalla kerralla, kun naapurin isukki retuuttaa mun lastani kauluksesta, niin voin varmaan käydä vastavuoroisesti vähän retuuttelemassa häntä itseään. Ja jos hänelle riittää käytöksensä oikeutukseksi se, ettei lapsen käytös miellytä, niin voinen itsekin käyttää samaa perustelua. "Kun alkoi tuo sun naamasi ja toimintasi vähän vituttaa."

Kyseessä on tietysti rakkaan kermapersekakaramme isäpuoli, jonka oma mussukka ei ikinä tee mitään väärin. Jos lapset nahistelevat keskenään, pitää nuorempi erityinen sitten syyllistää siitä rankasti, retuuttaa kotiin ja ilmoittaa kirosanoilla terästettynä kuinka tuollaista ei saa tehdä - vaikka kyseessä ei ollut edes mikään kunnon tappelu, jossa olisi nyrkit heiluneet, tai mikään muu saanut kolhuja kuin ylpeys. Mutta kermaperse saa toki provosoida kuinka paljon vaan, käyttäytyä miten tahtoo, ja juosta kotiin vinkumaan heti jos joku ei suostukaan hyppimään hänen pillinsä mukaan vaan sattuu pistämään hanttiin.

Isukki oli sitä mieltä, että lapsi on huonosti kasvatettu, ja käytöksen pitää muuttua. Oven raossa mehukaavaa miestä kuunnellessani aivoni kytkeytyivät automaattisesti ravintolaesimiehen asiakaspalvelutilaan, jossa lasketaan oman äänen voimakkuutta, pahoitellaan tapahtunutta, ymmärretään toista kaikessa ja ollaan samaa mieltä siitä ettei näin olisi saanut tapahtua. Mutta ei myöskään missään vaiheessa sanota, että "olet oikeassa", sillä siitä ei seuraa myöhemmin muuta kuin ongelmia.

Yritin selittää, ettei kyse ole kasvatuksesta tai kasvattamatta jättämisestä. Kerroin, kuten monesti ennenkin, että lapsella on neurologisia pulmia, joiden vuoksi tiettyjä asioita harjoitellaan enemmän, useammin ja pidemmän aikaa, kuin joidenkin toisten lasten kansssa. Tämän vuoksi hänellä on myös oma avustaja, ja käydään terapiassa, ja pyritään opettelemaan niitä sosiaalisesti hyväksyttäviä käyttäytymismalleja. Myötäilin, etten myöskään hyväksy tuollaista käytöstä, ja tästä ollaan erityisen kanssa puhuttu, ja puhutaan taas.

Tilanteen lauettua pyysin omat lapseni sisälle - ja romahdin täydellisesti. Istuin keittiössä itkemässä, ja kun lapset kysyivät syytä, kerroin että olen pahoilla mielin kun en pidä riidoista vaan haluiaisin vaan elää rauhassa. Nuoremman Erityisen nappaisin syliini ja kerroin, että sanoivat naapurit tai kuka tahansa mitä tahansa, on hän hyvä poika, kamalan tärkeä ja äärimmäisen rakas, ja se hänen tulee aina muistaa. Mutta pahoin pelkään, että tuon naapurin toiminnan aiheuttamia jälkiä paikkaillaan taas jonkin aikaa, näillä nepsy-lapsilla kun huutaminen ja haukkuminen todistetusti auttaa kaikkein vähiten. Ja lapsi oli selvästi järkyttynyt siitä, kuinka mies hänelle kiroili, vieläpä monta kertaa!

Kunhan kuohunta on hieman rauhoittunut, aion kyllä isukin kanssa pitää pienen palaverin. Kerron, että olen samaa mieltä siitä, että Erityisen käytökseen tulee saada muutos, mutta sitä ei todellakaan saada aikaan retuuttamisella, huudoilla tai kiroilulla. Harmi kun joulu meni jo, olisin voinut antaa hänelle lahjaksi peilin johon katsoa ennen kuin valittaa kenenkään käytöstavoista. Ja aion huomauttaa myös, että seuraavalla kerralla, kun hän fyysisesti kajoaa yhteenkään mun lapseeni, menee asia eteenpäin sekä lastensuojelun että poliisin suuntaan.

Vietin viikonloppuna myös harvinaista lapsetonta laatuaikaa käymällä leffassa. Sain ahaa-oivalluksen, ja käytin vanhenemassa olevia Finnairin pisteitä lipun maksamiseen, en kuitenkaan ole lähitulevaisuudessa lentämässä mihinkään. Aiemmin olen lähinnä lahjoittanut niitä Lastenklinikoiden kummeille, tai sitten vavan antanut vanhentua.

Viiden armeijan taistelu oli hienosti tehty, kuten edellisetkin osat. Mutta aivain kuin edellisissäkin osissa, teki paikoitellen mieleni nousta seisaalleen polkemaan jalkaa ja kiljumaan, että "Ei se noin mennyt!" Mitäköhän muu elokuvayleisö olisi sanonut? Leffan jälkeen suuntasin tietysti kiltisti kotiin nukkumaan, yksin omaan sänkyyni. 

Muuten, yleensäkin kirjoista tehdyt leffat ovat todella ärsyttäviä, jos elokuvasovitus huitelee jotain ihan omia latujaan. Viimeaikaisista leffoista Nälkäpelit ovat olleet kirjoille ihanan, jopa yllättävänkin uskollisia, mutta True Bloodin katsomisen lopetin jo aikoja sitten kun ohjelmaan ilmestyi ylimääräisiä hahmoja ja vaikka mitä. Kirjat vaan ovat niin paljon parempia.

Tällä viikolla alkaa taas arki rullata. Lähes neljä viikkoa kestänyt, joululomaksikin kutsuttu kotiarestini lasten kanssa päättyy, kun kaikki koulut, terapiat ja harrastukset alkavat. Siis ei toki itselläni, paitsi tuo terapia, mutta lapsilla. Saisikohan jostain anottua lomaltapaluulomaa? Ilman lapsia, kiitos.